Avainsana-arkisto: Valaistus

Pesuhuoneen tunnelmavalaistus

Meillä on pesuhuoneessa valokatto, josta tulee erittäin kirkas, kauniin valkoinen valo . Tämä toimii hyvin aamusuihkussa, mutta saunoessa olemme toivoneet hieman tunnelmallisempaa valaistusta. Saunan valaistus on toteutettu kuituvaloilla, joista tulee hämärä keltainen valo. Vaikka saunan lasiovi onkin harmaa, pesuhuoneen kirkas valkoinen valo tulee siitä tehokkaasti läpi valaisten puoli saunaa peittäen puukiukaan liekkien valon. Välillä olemme laittaneet pesuhuoneeseen vain kynttilälyhdyn, mutta siitä tulee valoa liian vähän ja hieman väärään paikkaan. Lisäksi kynttilässä on aina oma vaivansa. IMG_2836 Hieman asiaa pohdittuani tajusin, että halogeeniprojektori on teknisessä tilassa pistorasiassa, jota ohjaa saunan valokatkaisija. Samaan pistorasiaan voisi kytkeä pesuhuoneeseen jonkin toisen valonlähteen. Päädyin kuituvalojen sijasta kattoon kiinnitettäviin ledeihin, koska kuitujen asentaminen valmiiseen kattoon olisi ollut hieman haasteellista. Lisäksi halogeenikuituvalosetit ovat kymmenen kertaa kalliimmat, kuin ledivalot. IMG_2816 Valojen asentaminen oli mahdollista vain, koska teknisessä tilassa ei ole kattoa vaan suora yhteys saunan ja pesuhuoneen lasketun katon yläpuolelle. Teknisen tilan puolelta johdot sai työnnettyä suunnilleen oikeaan paikkaan, mutta kattoon porattuihin reikiin niitä ei olisi saanut pujotettua. En kähtenyt kokeilemaan kestävätkö katon koolaukset painoani vaan työnsin johdot paikoilleen valokaton aukon kautta. Teknisen tilan seinän vieressä olevien kahden valon johdoista sain toisen pujotettua kiipeämällä maalämpöpumpun päälle, mutta toinen täytyi vetää paikalleen vetojousen avulla.

IMG_2849

Ledien virtalähde. Johdon melkoisena hässäkkänä pesuhuoneen katon päällä. Ledien johdot kiinnitettiin keskittimeen, joka on kiinni virtalähteessä.

IMG_2856

Oikealla pistorasia ja kuituvalojen projektori. Pesuhuone on maalämpöpumpun ja ilmastointilaitteen takana.

IMG_2845 IMG_2842

Leikkimökin sähköt

Sähkömies kävi viikko sitten sunnuntaina kytkemässä leikkimökin sähköt. Leikkimöissä on ulkovalo, kaksi sisävaloa ja pistorasia. Samalla saimme käyttöön myös ulkolyhdyn, joka on leikkimökkiin menevän maakaapelin matkan varrella. Sain vasta tänään ledilamput, joten varsinaisesti vasta nyt näimme miltä pihavalaistus näyttää.

Kiinnitin autotallin taakse seinään pistorasian ja vedin ”ullakon” kautta kaapelin autotallin ryhmäkeskukselle. Sähkäri kytki käydessään johdon molemmista päistä. Viimein myös iv-koneen tuloilman esilämmittimen lisätermostaatti on teknisen tilan seinässä kiinni ja kytketty. Teknisessä tilassa on nyt myös valaisin katossa.

Ledilamput antavat ulkokäyttöön mukavan puhtaan valkoista valoa.

Leikkimökin sisällä näyttää tällä hetkellä tältä. Ensi kesänä lapset pääsevät viettämään tupaantuliaisia. Kaikki leikkimökin valaisimet ovat Kodin1:n alesta 16e:lla ostettuja opaalilasisia kylpyhuonevalaisimia (Massive Laguna).

Minulla on tässä vielä hieman nikkaroitavaa, jotta saa johdot piiloon. Jakorasian kohdalle on tarkoitus hankkia pieni metallikansi. Ylempi valokatkaisija on ulkovalolle ja alempi kahdelle sisävalolle. MMJ:t ovat punaista mökkilaatua, koska valkoinen sattui kesällä olemaan lähikaupasta loppu, kun vedin johdot.

Teknisessä tilassa ei ole kattopanelointia, joten ruuvasin koolauksiin pari lautaa ja kiinnitin valaisimen niihin. Sille oli jo valmiiksi valokatkaisija ovenpielessä. Katon tuntumassa killuvaan jakorasiaan ei mahdu enää kytkemään mitään lisää. Tarkoitus oli kiinnittää jakorasia pidempään lautaan, mutta kaikki johdot eivät yllä sinne asti.

Laitoimme eteisen kattoon liiketunnistimen ohjaamaan Jasmina-valaisinta, koska valokatkaisija on sellaisessa paikassa, että sitä ei tullut koskaan käytettyä. Alunperin oli tarkoitus vaihtaa valokatkaisija saman Jussi-sarjan ”mukavuskytkimeen”, mutta se vaatisi kolme johtoa, kun nyt kahdelle katkaisijalle menee yhteensä vain yksi kolmijohtoinen kaapeli. Kaapeli on vain seinän osalta putkessa, joten päädyimme siihen, että on helpompi laittaa tunnistin kattoon, kuin yrittää vetää uutta kaapelia katkaisijoille.

Tilasin Eurofiren verkkokaupasta 9W led-lamput. Valoa pitäisi tulla 850 lumenia. Tilasin hieman sokkona ”Viileän valkoisen”, joka osoittautui 6000K ja näyttää erittäin hyvältä.

Epäsuoraa ledivaloa

Rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille!

Eletään vuoden pimeintä aikaa ja sitä mukaa, kun illat ovat syksyllä pimentyneet on motivaatio kasvanut viritellä olohuoneen epäsuora ledivalaistus paikalleen. Vielä pari leditankoa puuttuu, mutta jo nyt valoa on huimasti enemmän, kuin aiemmin.

Epäsuora valo on myös todella paljon tunnelmallisempaa ja leviää mukavan tasaisesti joka puolelle. Epäsuorassa valaistuksessa on se mielenkiintoinen puoli, että huomattavasti pienempi valomäärä huoneessa riittää ilman, että tuntuu pimeältä ja valaistus kolkolta. Olohuoneen suuri Jasmina on nyt enää täydentävässä roolissa. Televisiota katsoessa epäsuora valo toimii hyvin, koska valo ei heijastele ruudusta ja sitä on miellyttävästi television takana ja huoneen joka nurkassa.

Meillä on ensimmäistä kertaa joulukuusi. Tai oikeastaan kaksi, koska lasten makuuhuoneessa on oma pieni kuusi.
Kameralla on jotakuinkin mahdotonta ottaa kuva, joka näyttäisi samalta, kuin miltä valaistus silmään näyttää. Photoshopilla hieman kirkasti varjokohtia ja tämä on mielestäni lähinnä sitä miltä valaistus näyttää (tosin ilman suurta Jasmina-valaisinta). Kuvassa ei näy sitä, että valokiskon kohdalla jokaisen leditangon välissä on pieni varjokohta. Varjo kuitenkin näkyy vain alumiinikiskossa ja katossa valo on jo täysin yhtenäinen. Alumiinilista ei pysynyt liimapuupalkissa liimalla vaan jouduin poraamaan reitä ja kiinnittämään ruuveilla. Kipsilevyssä liima sen sijaan pitää erittäin hyvin. Ilmeisesti puu elää ilmankosteuden mukaan sen verran, että liimaus irtoaa.
Keksin viimein miten saan leditangot katonrajaan liimatun alumiinikourun sisään niin, että sähköjohdot kulkevat tangon alla. Huomasin nimittäin, että alumiininen verhotanko, jota olen käyttänyt verhojen kiinnittämiseen on täydellinen ratkaisu. Se johtaa myös lämpöä pois alumiinisesta leditangosta.
Porasin verhotankoon reiät ja ruuvasin leditankojen reikien läpi ruuvit. En löytänyt mistään riittävän lyhyitä ruveja, joten jouduin katkaisemaan jokaisen ruuvin voimapihdeillä. Tankojen liitoskohtaan jää aina varjokohta, koska johtojen liittimet ovat sen verran kookkaat.
Päädyimme viimein siihen, että tuijapaneelit ja lauteet täytyy käsitellä jollain vettä hylkivällä, koska muuten imeytyvä vesi kuivuessaan muodostaa ilmeisesti puun pinnassa olevasta hienosta pölystä ikäviä tahroja. Öljy olisi tehnyt puusta liian punaisen, mutta Tikkurilan Supi saunavaha ei muuta puun väriä ja tummentaa sävyä vain aavistuksen. Vaha on juoksevaa ja levitetään vaahtomuovisiveltimellä. Lopputulos on todella hyvä ja paljon paremman näköinen, kuin käsittelemätön puu. Paneelit ovat nyt aavistuksen kiiltäviä, kun aiemmin olivat täysin mattaa.
Tähän vaiheeseen leikkimökki jäi ennen lumen tuloa. Keväällä sitten laitetaan ulkoverhous ja katolle huovat aluskatteen päälle.

Uusi sisäkarmi ikkunaan

Tiivin asentaja kävi tänä aamuna vaihtamassa makuuhuoneen ikkunan sisäkarmin eli sisemmän ikkunan ja keskipuun uuteen. Uudessa ikkunassa on samanlainen kahva, kuin tuuletusikkunoissa, jolla ikkunan saa nopeasti auki. Ikkuna piti vaihtaa, koska Kannustalon piirustuksissa on virhe ja hätäpoistumistie oli merkitty makuuhuoneen sijasta vaatehuoneeseen ja kahvallinen ikkuna laitettu sinne. Täysin ymmärrettävää, että noin on käynyt, koska vaatehuone ja makuuhuone ovat vierekkäin ja saman kokoiset ja muotoiset.

Sain eilen DealExtremestä Hong Kongista kahdeksan GU10-kantaista ledispottia terassin pylväsvaloihin. Järkevän hintaisten valkoista valoa tuottavien oikeasti tehokkaiden GU10-kantaisten ledilamppujen löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Avautumiskulma on pieni, joten valo tulee kapeana kiilana. Kapeisiin pylväisiin tämä on juuri sopiva. Lamppujen teho on 5W ja ovat sen verran kirkkaita, että luvattu 400-450 lumenia varmasti pitää paikkansa. Kokeilin aiemmin 4W Viva-liten ledillä ja se on aivan käyttökelvottoman himmeä (150lm?). Hintaa lampuilla oli vain 9e/kpl.

Sisäpuitteen vaihto menossa. Uusi keskipuu on jo paikoillaan. Se piti vaihtaa, koska tavallisessa ikkunassa lukituspisteet ovat eri kohdassa, kuin kahvallisessa ikkunassa.

Ikkunan keskipuu piti sahata ja hakata irti.

Ledispotit valaisevat mukavasti pylväät ja muutenkin ovat yllättävän tehokkaat. Takimmaisesta puuttuu vielä alempi valo, koska yksi lampuista oli väärän värinen (keltainen).

Juurikaan halkaisijaltaan tai pituudeltaan suurempi lamppu ei olisi mahtunut valaisimeen. Jäähdytysrivat kasvattavat halkaisijaa sentin verran normaaliin GU10-halogeenispottiin verrattuna.