Avainsana-arkisto: Muurikivet

Roskakatoksen alapuut ja muurin ledit

Pääsin taas tänään jatkamaan hommia muutaman sairaspäivän jälkeen. Ehdin kuitenkin keskiviikkona ennen sairastumista kiinnittää roskakatoksen alapuut muurikivien päälle. Tartuntojen reiät alapuussa osuivat hyvin kohdalleen ja 10mm teräs taipui ongelmitta lekan käsittelyssä. Hieman lyhensin teräksiä, jotta ne taipuivat kunnolla puun sisään.

Tänään lähinnä kaivoin muurikivien ledeille autotallista vetämäni maakaapelin maan sisään. Sen verran hellepäivä, että oli melkoisen hikistä hommaa. Mallailin myös roskakatoksen korkeutta ja mittoja tekemällä roskapuusta ns julkisivuprototyypin. Mitat vaikuttivat oikein sopivilta. Harjakorkeus kattotiilien kanssa tulee olemaan vajaa 2,5m.

IMG_2012

Testailin miltä roskakatos näyttäisi suunnittelemillani mitoilla.

IMG_2001

Tartuntojen kanssa ei ollut mitään ongelmia.

IMG_1996

Led-valokivet ovat yllättävän kirkkaat ja mikä parasta valon väri on kylmän valkoinen. Sähköjen vetäminen oli helppoa (ja luvallista), kun valot ovat 12V DC. Ostin Clas Ohlsonilta 60W virtalähteen, töpseli seinään autotallissa ja MCMK-maakaapeli seinän läpi ulkoverhouspaneelin takana maahan. Vedin kaapelin roskakatokseen asti, joten katoksen sisälle voi kattoon laittaa jonkinlaisen led-valaisimen.

Muurin betonointia ja paikka-asfalttia

Blogi on nyt vaihtunut Bloggerista talovertailu.fi:n alle ja samalla julkaisujärjestelmäksi WordPress. Jos Blogger tuntui kömpelöltä käyttää, mutta WP todella avasi silmäni sille mitä on huono käytettävyys. Vähän kuin olisi siirtynyt Macista Windowsiin :-) Mutta asiaan…

Olen nyt valanut betonia roskakatoksen alle jäävien muurikivien pystyreikiin. Vielä kolme reikää jäi täyttämättä, koska kuivabetoni loppui kesken. Muurikivien valmistajan ohjeiden mukaan käytin K30-lujuusluokan kuivabetonia, joka sattui tässä tapauksessa olemaan Lakka  Sementtilaasti S 30. Valmistajan ohjeissa yksi 10mm harjateräs per reikä riittää tämän korkuiseen muuriin, mutta laitoin samantien kaksi joka reikään.

IMG_1963

Bilteman pieneen betonimyllyyn mahtuu 2-3 säkkiä kuivabetonia kerrallaan. Yhdestä säkistä riittää vajaan kahden reiän täyttämiseen, kun muurikivikerroksia on seitsemän.

IMG_1962

IMG_1973

Asfaltin kaadot on tehty niin, että kaikki vesi valuu yhteen pisteeseen. Jätin siihen kohtaan muuria reiän ja valoin betonista luiskan, jottei vesi vie kivituhkaa muurikivien alta mennessään.

IMG_1991

Tässä näkyvät molemmat muurit. Viimeisimpänä valmistui pääoven viereinen muuri. Multaa tulee muurin yläreunaan asti.

IMG_1970

Laitoin roskakatoksen lattian Perma-Patch -paikka-asfaltilla. Se levitetään kylmänä suoraan pussista ja kovettuu ilman ja puristuksen vaikutuksesta. Tässä tapauksessa puristus ja tiivistys tapahtui tärylätkällä ja reunoilta laudanpalalla ja vasaralla. Pinnasta tulee sitä kovempi mitä tiiviimmäksi sen täryttää ja ainakin toistaiseksi se on hieman elastisen tuntuinen. Sen verran huokoista tuntuu olevan, että vesi imeytyy hyvin läpi.

IMG_1971

Vasemmalla paikka-asfalttia ja oikealla oikeaa asfalttia. Melkoisen tahmeaa ja sottaista tavaraa, joten käsineet aivan ehdottomat ja kaikki työvälineet likaantuvat bitumista pysyvästi.

IMG_1975

Perma-Patch on yhdysvaltalainen tuote, jota ilmeisesti käytetään paljonkin tiekorjauksiin. Hain neljä säkkiä Toijalassa sijaitsevasta Hionta ja Lasermittaus Oy:stä.

IMG_1967

Laitoin paikka-asfalttia noin 10cm suirun myös muurin viereen. Viime kesänä asfaltointivaiheessa en vielä tiennyt muurikivien mittoja, enkä sen tarkemmin muutenkaan miettinyt mihin kohtaan laudat reunoilla laitoin.

IMG_1950

Tässä toisen muurin tiivistettu pohja.

IMG_1951

Asfaltin reuna oli niin vino suhteessa taloon, että jouidin hieman oikeaisemaan sitä timanttilaikalla.

IMG_1978

Maalasin leikkimökin lattian kertaalleen lattiamaalilla. Vielä toinen kerros, niin voi laittaa jalkalistat paikoilleen. Hieno kiiltävä pinta.

 

Ensimmäinen muuri valmis

Perjantaina oli lämmin ja aurinkoinen sää tiivistää maa tärylätkällä ja latoa roskakatoksen perustuksina toimivat muurikivet paikalleen. Sunnuntaina tuntui, kuin olisi ollut syyskuu. Sen verran pilvistä, kosteaa ja tuulista oli. Tästä huolimatta muuria syntyi muutaman metrin matka. Maanantaina oli kevään lämpimin päivä ja sain lopunkin muurin valmiiksi. Muurin rakentaminen ei sinänsä ole vaikeaa. Kaikkein hitain työ on säätää alin kivikerros vatupassin kanssa kohdalleen kivituhkapatjan päälle. Siitä ylöspäin kivet latookin hetkessä muurin huippukorkeuteen asti.

Pihan toisella laidalla on vielä yksi kulma, johon muuria pitää latoa neljä kerrosta. Oma haasteensa on jättää aukko asfaltilta valuville vesille ja johtaa ne sadevesiputkea pitkin ojaan.

Maanantai-iltapäivällä muuri oli valmis. Roskakatoksen kohdalla vielä betonoin ja raudoitan aukot, jotta pääsen rakentamaan päälle varsinaisen katoksen. Seuraavaksi muurin taakse pitäisi saada multaa.
Laitoin roskakatoksen muurikivien taakse XPS-levyjä routaeristeeksi ja tiivistin niiden taakse vielä kivituhkaa. Päällimmäiseksi tulee sitten multa, jolloin rumat siniset levyt eivät jää näkyviin. Routasuojausta tarvitaan lähinnä mullan takia, muuten maa on routimatonta kivistä soraa.
Ruduksen Vallikko led-valokivi näyttää oikein tyylikkäältä. Näitä 5,5W lamppuja tuli muuriin kolme kappaletta. Lamput ovat 12V DC, joten riittää, että vedän kaapelin autotalliin ja kytken virtalähteen pistorasiaan.
Tässä päässä asfaltissa oli sen verran jyrkkä lasku, että muurista tuli hieman korkeampi, kuin olin ajatellut. Laitan muurin taakse vielä 5cm XPS:n kosteus- ja routaeristeeksi ja sitten kivituhkaa tukemaan muuria.
Pohjat tiivistettynä perjantaina aamupäivällä.
Perjantaina roskakatoksen perustukset alkoivat nousta.
Kulmissa piti joka kerroksessa leikata timanttilaikalla perhoselta yksi siipi poikki.

Muurikiviä

Tampereen Rautian auto toi tänään muutaman lavan Ruduksen Vallikko-muurikiviä meille ja naapurille. Kivet ovat 615x210mm kokoisia ja hinnaltaan halvempia, kuin erään suositun nettirautakaupan pienemmät kivet. Erityisesti kuljetuskustannukset olivat edulliset, koska Ruduksen Vallikko-kivien varasto on Myllypurossa.

Kivituhka tuli jo eilen ja sitä hieman lapioin pohjiin murskeen päälle. Huomenna olisi tarkoitus tiivistää tärylätkällä pohjia, lisätä kivituhkaa ja katsoa ne vatupassin kanssa suoraksi. Jos vaikka ensi viikolla sitten pääsisi latomaan kiviä. Sen verran on rinnettä, että hieman joutuu porrastusta tekemään pohjiin.

Ruduksen mustaa Vallikko-kiveä.