Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2011

Multaa levitetty

Torstain ja perjantain pöristelin Avantilla ympäri pihaa levitelleen multaa, siirtäen kalliomursketta ja kaivaen etupihalle mullalle paikkaa. Vielä on lapion, lanan ja jyrän kanssa viimeistelyhommaa ja etupihalle ja talon sivustalle täytyy tilata lisää multaa.

Torstaina oli märkää ja likaista.

Perjantaina oli jo paljon kuivempaa, mutta tuskaisen kuuma. Kalliomursketta täytyy vielä levitellä lapion kanssa ja multaa lanailla tasaisemmaksi.

Etupihalle tarvitaan vielä multakuorma.

Multaa ja Avant

Lammin puutarhamulta kippasi eilen 60m3 multaa takapihalle ja Hämeen rakennuskone toi tänä aamuna Avant 528:n. Otin jo hieman tuntumaa laitteeseen ja helppohan se on ajaa. Täytyy vaan varoa, pihalla olevia kiviä ja kuoppia, ettei kone kaadu. Sade hieman haittaa mullan levitystä, kun piha muuttuu pehmeäksi mutavelliksi. Huomenna pitäisi olla hieman parempi sää.

Pihan pohjien muokkaus

Aamulla puoli kahdeksan aikaan kuorma-auto ajoi talon eteen pieni kaivinkone lavallaan. Lempääläinen A-Pihat tuli tekemään pihan pohjatöitä. Sama mies haki välillä kuorma-autolla mursketta ja levitti sen sitten kaivinkoneella. Minä kannoin kiireellä polttopuuksi pilkottua lautaa pihalta halkovarastoon ja siirsin roskapuut tontin takaosaan. Kannoin varmaan lähemmäs sata sylillistä puuta pihan ja autotallin väliä. Illalla ehdin vielä pari tuntia maalailla seinää kodinhoitohuoneen terassin katolla.

Autotallin takakulmalla kaatojen tekemisessä on todellakin haastetta. Nostamme maata sokkelin vieressä nyt niin paljon kuin mitenkään mahdollista, jottei autotallin ja tontin reunalla olevan rinteen väliin tule keväisin tulvaa ja, jotta vesi valuu perustuksista poispäin. On kyllä käynyt mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt laittaa myös autotallin sokkeliin yksi harkkokerros lisää. Tai tehdä rinnettä vasten lähes katonrajaan yltävä sokkeli, jolloin maanpinta olisi seinustalla samalla tasolla kuin naapuritontilla. Kenties, mutta nyt täytyy vain elää tämän toteutuksen kanssa ja yrittää saada vedet jotenkin valumaan suunnilleen oikeaan paikkaan. Onneksi ongelma koskee vain autotallia, ei taloa.

Ensimmäinen tunti sujui ongelmitta, mutta sitten kaivinkoneesta irtosi kuminen telaketju. Kuljettaja yritti ensin tunnin verran laittaa sitä paikoilleen tuloksetta, mutta antoi sitten periksi ja haki apumiehiä ja välineitä. Kuljettajan tuskaa lisäsi vielä autotallin takakulman kaatojen ongelmallisuus :-)
Autotallin eteen ajettiin 0-32 kalliomursketta. Kaivinkonekuski muokkaa vielä huomenna maata sen verran, että rinteestä ja talosta päin on kaadot keskelle, josta vesi valuu alamäkeen tielle päin ja talon ohi.
Tässä kohtaa on kaikkein vähiten ongelmia kaatojen kanssa.

Kiviä piti taas kaapia pois, jotta nurmikolle on tasainen pohja. Kaadot tehdään niin, että pihan ja rakennuksen väliin tulee painauma, josta vesi valuu alarinteeseen ja sieltä talon ohi tien laitaan.
Rakensin tiistai-iltana etuoven terassille portaan. On ainakin siistimpi ja turvallisempi kuin kuormalavaviritykset.

Sokkelin pinnoitus

Viikot ovat kuluneet todella nopeasti ja muutosta on jo puolitoista kuukautta. Blogin päivittämiseen ei ole ollut hirveästi aikaa ja olisihan ollut aika tylsää raportoida mitä seinää minäkin päivänä olen maalannut :-) Mutta, koska niin moni on jo kysellyt, että vieläkö päivitän blogia, niin kerron hieman missään mennään.

Aloitin tänään sokkelien pinnoituksen Tikkurilan Yki Rouhepinnoitteella. Sain opastusta oikein ammattilaiselta, joten sen jälkeen oli tällaisen toimistotyöläisenkin helppo levittää ja hiertää pinnoite paikalleen. Suurkiitos Joukolle opastuksesta! Pinnoitteen väri on valittu mahdollisimman lähelle kattotiilien väriä. Tikkurilan puutalovärikartasta sävy on 612X, kun talon seinien maalin sävy on 613X.

Maalausurakka on siinä vaiheessa, että autotalli on maalattu kerran sekä tummalla maalilla, että ikkunapuitteet ja kulmalaudat valkoisella. Räystäslaudat ovat vielä maalaamatta ja aivan joka kohtaan ei tikkailla edes yllä. Talosta on melkolailla muut paitsi yksi korkea seinä maalattu tummalla värillä, mutta valkoista ei ole kuin hieman parvekkeen kaiteissa ja pääoven pielissä.

Tarkoitus on ensin maalata ne paikat, joihin yltää ilman nosturia ja sitten ottaa henkilönostin pariksi päiväksi vuokralle. Sopiva nosturi on esim. Leguan 125, jota timpurit käyttivät, kun kävivät jokin aika sitten laittamassa toiseenkin päätyyn pellin ja molempien päätyjen ylälaitaan ullakon tuuletusventtiilit.

Pihatöitä ei ole vielä aloitettu. Rakennusliikkeen yleismies tulee maanantaina tai tiistaina kaivamaan rännikaivojen putkia oikeaan kohtaan. Mielenkiintoista nähdä miten jäykkää putkea saa taivutettua mutkalle. Ensimmäinen asia pihassa on saada kaadot kuntoon, jotta sadevedet valuvat tienvarren sadevesikaivoon. Kaadot talon ympärillä eivät ole ongelma, mutta autotalli on kaivettu ylärinteeseen, eikä sen sokkeliin tehty lisäharkkokerrosta, kuten taloon. Maanpintaa ei siis voi pahemmin korottaa autotallin ympäriltä. Joukon kanssa pohdimme, että luultavasti järkevintä on muotoilla maa autotallin seinustoilla kaatamaan takapihalle autotallin taakse ja muotoilla pihan takaosaan maa matalaksi ojaksi, jota pitkin vesi valuu talon ohi ja edelleen kadunvarteen. Takapihan maasto on loivaa rinnettä talon pituussuunnassa, joten vesi valuu luonnostaan oikeaan suuntaan.

Sain rakennettua kalustelevystä eteisen liukuovikomeroon kaappirungot. Laitoin toiseen laitaan IKEA:n Stuva Krundlig -koreja. Ne olivat ainoita, jotka mahtuivat syvyyssuunnassa ja nekin piti laittaa pitkittäin, vaikka ne kuuluisi laittaa Stuva-runkoon poikittain. Työhuoneen liukuovikomeroon yhdistin kalustelevyillä IKEA:n Pax-kaappirunkoja. Lasten huoneissa tein saman Stuva-rungoilla. Pelkillä IKEA:n rungoilla ei olisi selvinnyt, koska liukuovikaappien mitat eivät ole leveydestään tasan jaollisia Paxin leveydellä ja IKEA:n komerot ovat sen verran matalia, että niiden päälle pitää laittaa hyllylevy. Sen huomasi, että IKEA:n runkojen lastulevy on paljon ilmavampaa ja hauraampaa, kuin Bauhausista ostetun kalustelevyn.

Täytyy vielä viritellä keittiön katolle tikkaat, jotta saa yläkerran kylpyhuoneen seinän ylimmänkin osan maalattua. Kylpyhuoneen sivuseinän pientä aluetta oli hauska maalata istuen katolla lumiestettä vasten.

Melko tumma sokkelista tuli, mutta sattuu niin mainiosti yhteen katon ja rännikaivojen kanssa.

Sottaista puuhaa, kun ei käytä suojaavia vaatteita, eikä edes käsineitä.

Tällaista rouhetta pinnoite on.

Vaatehuoneessa on IKEA:n Expedit-hyllyjä, vaateräkkiä sekä Antonius-korijärjestelmiä. Viisto katto vaatii hieman eri korkuisia säilytysjärjestelmiä ei kohdissa huonetta. Lattialla IKEA:n sälärit, joita ajattelimme vierashuoneeseen ”lasiseinälle”. Taidamme kuitenkin palauttaa ne ja laittaa normaalit verhot tai rullaverhot.

Eteisen komero, jonne sahasin kalustelevystä rungot ja hyllyt. Korit IKEAsta.

Komeron ylälaidassa on pistorasia, jota ohjaa liiketutka. Toistaiseksi ruma keltainen ledikiskon pätkä, mutta tarkoitus on laittaa valkoista valoa tuottavaa lediteippiä hyllyjen alle.

Toinen lasten huoneista on leikkihuoneena, toinen makuuhuoneena. Hyllyt IKEA:n monikäyttöistä Expeditiä.

Kannoimme pihalta puutavaran autotalliin ja sirkkelöin puhtaan roskalaudan polttopuuksi. Nyt pitäisi levittää pihalla savea ja multaa ja kyvää nurmikko. Tuonne takaosaan tulisi se ojan kaltainen. Harmaa maa-aines on maalämpökaivon porauksessa jauhautunutta kalliota.